perjantai 8. marraskuuta 2013

Puolivuotinen

Hänen karvainen korkeutensa Hulda Elegantti I viettää sunnuntaina puolivuotispäiväänsä. Omistajassa tämä herättää lähinnä "missä välissä mun koirani venähti seitsenkiloisesta löllykästä 25-kiloiseksi koiraksi?" -henkisiä ajatuksia, ja on kyllä kieltämättä hyvin vaikeaa kuvitella, että tuo sohvalle sammunut jötikkä on joskus ollut pieni ja ruttuinen pentupallo.

Harkitsin tekeväni kuvakollaasin teemalla "Hulda kautta aikojen", mutta koska olen viimeisten neljän kuukauden aikana ottanut koirastani noin kahdeksan miljoonaa kuvaa, en laiskuuttani jaksa poimia niistä parhaita. Saatte tyytyä tämänpäiväiseen kuvareportaasiin Huldan seikkailuista koirapuistossa (kuvat tavallisesta poiketen kaikkea muuta kuin siistejä neliöitä; taiteellinen näkemykseni ei olisi päässyt oikeuksiinsa niin tiukoilla rajauksilla. terv. nimim. Vuoden luontokuvaaja 2013).

Hulda osaa toisinaan seistä paikallaan! (Kaikki valituksen poseerauksen virheelisyydestä voi suunnata mappiin Ö; yrittäkää itse kuvata ja seisottaa koiraa samanaikaisesti!)



Hulda löysi kuralätäkön ja näytti tältä, kun kerroin, että kotona joutuu pesulle.



2 kommenttia:

  1. Voi ei kun toinen on symppis<3
    Se o kyllä jännää miten aika vierähtää kuin siivillä pennun kasvun suhteen! :)
    Seisotuksen kuvaus on oma operaationsa ;) eka meijen seisotusharjotus oli tällänen: http://weetu.kuvat.fi/kuvat/Wilma/Muuta/Seisotus/2010/reilu+6+kk.JPG ja nyt se on: http://weetu.kuvat.fi/kuvat/Wilma/Muuta/Seisotus/2013/DSC_8177-001.JPG. Oota vaan uhmaikää kun koira testaa kaikki rajat uuvestaan :I

    VastaaPoista
  2. Voi mikä lamppuharja noissa kuvissa. :D ♥

    Ja Huldan seisotuskuva onnistui edes jotenkin lähinnä siksi, että penska keksi ryhtyä vahtimaan vähän matkan päässä touhuavaa oravaa ja jähmettyi kivasti paikalleen. Muuten olisin luultavasti saanut labbistyypillisiä "tässä kuvassa oli joskus koira, mutta nyt siinä näkyy enää epätarkasti häntä" -kuvia.

    Huldalla on jo nyt ollut sellaisia parin viikon perseilyjaksoja, joiden aikana se ei ole kuulevinaankaan mitään käskyjä, eikä esimerkiksi osaa mukamas kävellä ollenkaan hihnassa. Onneksi mulla on rautaiset hermot!

    VastaaPoista