Neiti Huoleton on pennusta asti ollut hyvin, hyvin voimakastahtoinen eläin, ja jopa minun zenmäinen kärsivällisyyteni on ajoittain joutunut koetukselle. Koiruus ei missään nimessä ole tyhmä tai huonotapainen; luulen ennemminkin, että se on niin fiksu, että vedättää minua toisinaan aivan 6-0.
Juoksu on tehnyt Huldasta noin kuusitoista kertaa itsepäisemmän.
En tiennyt sen olevan edes mahdollista.
Olen siis pääsiäisestä asti kiskonut perässäni koiraa, jota ei kiinnosta pätkääkään, minne minä haluaisin mennä, ja jonka on aivan ehdottoman pakko haistella joka ikinen heinikko, oksanpätkä ja puunjuuri perusteellisesti, mielellään ainakin kolmesti.
On kuin Hulda olisi taantunut kolmikuiseksi itsekseen, mutta sen sijaan, että se olisi kymmenkiloinen pentupallo, se on 33-kiloinen lihaskimppu, joka osaa tekeytyä ainakin satakiloiseksi, jos niin haluaa, ja jos tien toisella puolella on puolikiloinen chihuahua, joka ei tavallisesti olisi yhtään kiinnostava, mutta joka nyt on Maailman Jännin Juttu.
Hulda on myös jostain käsittämättömästä syystä opetellut vinkumaan. Käsittämätöntä asiasta tekee se, että Hulda on äärimmäisen hiljainen koira, ja haukkuukin pääasiassa vain käskystä. (Tai, jos kysyn siltä, mitä kettu sanoo.)
On oma vikani, että Hulda on ylipäänsä keksinyt vinkumisen olevan tehokas tapa saada huomioni, sillä huolestun välittömästi, jos eläin päästelee korkeita ääniä ja syöksyn tarkistamaan, ettei se ole esimerkiksi katkaissut jalkaansa tai niellyt kenkää. Ei se koskaan ole katkaissut jalkaansa tai niellyt kenkää. Yleensä se vain haluaa huomiota ja rapsutuksia. Aamuviideltä. Kun saisin nukkua vielä tunnin.
Ei Hulda onneksi mikään umpiääliö ole. Tilapäisen pälliytensä ohessakin se jaksaa aina yllättää arkifiksuudellaan (se esimerkiksi auttaa minua asettelemaan pyykkekä telineelle, ja antaa minulle telineeltä pudonneet vaatekappaleet täysin pyytämättä; en ole koskaan opettanut sitä tekemään niin) ja sillä, miten äärimmäisen tehokkaasti se keskittyy asioihin, jos suinkaan viitsii.
Tällä hetkellä Hulda mielestä parhaita asioita maailmassa ovat muuten dorkan näköinen kettupehmolelu, jääpalat, ja parvekkeeni kaiteessa oleva ikkuna, josta voi vakoilla naapureita ja lintuja, yleensä useitä neljännestunteja putkeen.
