torstai 4. helmikuuta 2016

Näyttelyeläin

Blogi on viettänyt hiljaiseloa melkein... vuoden. Hups? Hulda henkilökuntineen haluaa pahoitella tapahtunutta syvästi, ja lupaa jatkossakin pitää päivitysvälin säännöllisen epäsäännöllisenä.


Taskussani oli pussillinen kanapullia. 

Hulda kävi vajaa viikko sitten näyttäytymässä koiranäyttelyssä. Edelliskerralla Hulda tunnetusti pissasi kehään ja heittäytyi selälleen tuomarin rapsutettavaksi, joten tämänkertaisena tavoitteena oli suorittaa rakon tyhjennys jo ennen kehään menemistä, mieluiten näyttelyhallin ulkopuolella. Näyttelytuloksista ei niin väliksi. 

Näyttelypaikalla oli Huldan mielestä Ihan Sairaan Jännää ja Kivaa, ja sen mielestä erityisesti muut koirat, kaikki ihmiset ja kaikkien ihmisten koirilleen tuomat namit olivat Erityiskivoja. Superkivoja olivat myös Huldan siskot Saaga ja Hertta, jotka osasivat ottaa näyttelytoiminnan hieman kaupunkilaissiskoaan rauhallisemmin. Sitä yhtä aavistuksen kovaäänistä painimatsia lukuun ottamatta. Sekään ei ollut Huldan vika. Tai saattoi se olla, mutta koska Huldaa ja Saagaa ei varsinaisesti erota toisistaan, etenkään liikkeessä, on syyllisen löytäminen aavistuksen vaikeaa.


Vasemmalla Hulda, oikealla Saaga. Ehkä. 

Kuten arvata saattaa, Huldan suoritus kehässä oli jokseenkin koominen, ja performanssin taustalla olisi taas pitänyt soida Benny Hill -tunnari. Hulda nimittäin päätti, että kehä pitää ehdottomasti kiertää sillä samalla vauhdilla ja innolla, jolla se yleensä lähestyy lempi-ihmisiään. Toisin sanoen Hulda pinkoi, minkä kintuistaan pääsi, ja arvoitukseksi jäi, muistuttiko sen juoksureitti toivottua kehänmuotoista kuviota vai ei. Oma arvaukseni on, että ei muistuttanut. 

Hulda myös piti tuomarista aivan valtavan paljon, ja olisi hyvin mielellään leikkinyt herran kanssa mm. lempileikkiään "rapsuta sä mua, niin mä kirputan sua". 

Arvostelussaan tuomari totesi, että Huldalla on mahtava luonne, ja että Hulda liikkuu voimakkaasti. Tuomio oli "erittäin hyvä", eli Hulda pääsi ajoissa kotiin. Ainakaan se ei pissannut kehään!


Kuvassa sylissä Huldan äiti. Vasemmalla hämmentynyt Hulda, jonka sylipaikka on viety. 

Kokonaisuudessaan kokemus oli Huldan mielestä tavattoman raskas, joten se nukkui kotisohvalle päästyään noin vuorokauden. Sun nukkumista säestivät kumea kuorsaus, aavisuksen pahaenteisen kaltainen murina ja uninen haukahtelu. Mitä lie suurpetoja mahtoi unissaan ojentaa!

Luultavasti ne eivät ainakaan olleet lumiukkoja, sillä Hulda kohtasi sellaisen tässä taannoin ja suhtautui siihe kauhunsekaisella varauksella. Ainakin tiedän, että jos mystinen liikkuva lumiukko jonakin jouluna tulee tervetimään Huldaa, se ei suostu lähtemään ukon matkaan.