Minulla
ei koskaan ole ollut omaa koiraa. Olen tosin sitäkin hanakammin
liimautunut koiria omistavien ystävieni ja sukulaisteni seuraan ja
kaveerannut heidän eläintensä kanssa. Tiedättehän, vähän kuin sellaiset
huolestuttavat lapsettömat naisihmiset, jotka tökkivät muiden ihmisten
lapsia ja lässyttävät niille? Sillä erotuksella, että koirat ovat
mielestäni huomattavasti jännittävämpiä ja herttaisempia kuin lapset.
Kummitätini otti minut parikymmentä vuotta sitteen maskotikseen
koiranäyttelyihin, missä metrilakun syömisen (n. viisi metriä per
näyttely) ohessa nökötin yhden tai useamman labbiksen kyljessä kehän
laidalla. Vaativa tehtäväni oli kirjata, saivatko kehässä esiintyneet
koirat ykkösen vai kakkosen. En tiennyt miksi. Tiesin vain, että se oli
hyvin tärkeää.
 |
Kuvien karvaisempi olento on Siri. Se toinen olen minä. Kuvien välillä on kulunut noin kuusi vuotta. |
Noin kuukauden kuluttua minulla on koira. Se (ja aion pitää sinnikkäästi kiinni oikeakielisestä tavasta viitata eläimiin persoonapronominilla "se"; ihmiset, jotka hännittelevät eläimiään täysin tosissaan ovat mielestäni hieman huolestuttavia) on aiemmin mainitun kummitätini kasvatti ja hyvin pieni ja hyvin ruttuinen.
Virallisesti en vielä tiedä, mikä kuusihenkisen pesueen saukonpoikasista luokseni muuttaa, mutta minulla on asiasta
hyvin vahva mielipide.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti